Venäjän keisarillinen senaatti antoi kirjeessään 8 heinäkuuta 1844 maanviljelijä Matti Snellmanille luvan rakentaa padon, “parhaaksi katsomalleen paikalle”, myllytoimintaa varten. Maksuksi luvasta hänen oli annettava kotitarpeeksi virkamiehelle 20 tynnyriä vuodessa.
Samanaikaisesti perustettiin Sandgrundin Vesimylly. Ensimmäiset padot rakennettiin kivestä ja puuarkuista. Oli vaikeaa saada ne pysymään tiiviinä sateisina kesinä, kun vesi oli korkealla. Myös jäiden lähtö keväisin oli suuri koettelemus padolle. Se johti jatkuvaan tarkkailuun niiden toimesta, jotka olivat riippuvaisia vesivoimasta.
Betonista tehty pato
1930-luvulla valettiin ensimmäinen betonista tehty pato. Silloin saha- ja myllytoimintaa harjoitti Johannes Lindahl. Nykyinen betonipato valettiin 1949. Kylässä on varmasti vielä monia, jotka muistavat sen rakentamisen. Pato tehtiin osittain talkoovoimin, kun joen vesi oli matalimmillaan. Pato tarkistetaan vuosittain jäiden lähdön jälkeen. Jäiden lähtö murtaa puurakenteita yhtä lailla kuin se teki sata vuotta sitten. Padon kokonaispituus on 33 metriä ja pohjoisrannan puoleinen luukku on neljä metriä.
Myllyn omistajan
Åke Lindahl, viimeinen myllynomistaja ja mylläri keräsi talteen kaikki Sandgrundin koskeen liittyvät dokumentit. Hän oli koko elämänsä ajan jauhanut viljaa seudun maanviljelijöille. Hän kertoi mielellään asiakkailleen ja kaikille halukkaille vanhasta padosta ja myllyn historiasta.